Miten voin taistella rasismia vastaan?

Rasismi on lisääntynyt niin Suomessa kuin Euroopassakin viime vuosina. Äärioikeiston suosio esimerkiksi vaaleissa on noussut ja maahanmuuttajat joutuvat usein kohtaamaan vihamielistä käytöstä kantaväestön edustajilta. Myös vihapuhe ja erilaiset nettiuhkaukset ovat yleistyneet sosiaalisessa mediassa. Toisinaan rasismin kitkeminen tuntuu taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Moni kysyykin itseltään, voiko omilla teoillaan vaikuttaa rasismin vähenemiseen. Vastaus on kyllä.

Taistele ennakkoluuloja vastaan
Rasismi ulkomaalaisia kohtaan johtuu usein ennakkoluuloista ja oikean tiedon puutteesta. Harva rasisti on valmis ystävystymään esimerkiksi pakolaisen kanssa, vaikka todellisuudessa tällainen kokemus saattaisi auttaa rasistia ymmärtämään, että pakolainen on aivan tavallinen ihminen. Jos haluat kitkeä rasismia, paras tapa on oikean tiedon levittäminen ja ennakkoluulojen kitkeminen. Tämä saattaa tuntua vaikealta, mutta jakamalla esimerkiksi sosiaalisessa mediassa laadukkaita ja totuudenmukaisia artikkeleja maahanmuuttajista, edistät oikean tiedon leviämistä.

Toisinaan myös kasvokkainen keskustelu rasistin kanssa auttaa. Moni kirjoittaa vihaisia ja törkeitä kommentteja netissä, mutta kasvokkain harva uskaltaa pamautella samanlaisia loukkauksia. Jos mahdollista, kannattaa rasistin kanssa pyrkiä ihan kasvokkaiseen keskusteluun. Näin saisitte aikaan asiallisen keskustelun, jossa pystyt rehellisin argumentein kumoamaan rasistin ennakkoluulot. Monella on virheellistä tietoa esimerkiksi pakolaisten saamista sosiaalituista. Näitä virheellisiä ennakkoluuloja voikin yrittää oikaista juuri kasvokkain, jolloin toinen osapuolikin on vastaanottavaisempi kuin netissä.

Ole itse esimerkkinä
Parhaat johtajat johtavat omalla esimerkillä. Vaikka et nyt olekaan varsinaisesti johtamassa ketään, voit omalla esimerkilläsi edistää suvaitsevaista ja ennakkoluulotonta käyttäytymistä. Voit esimerkiksi ystävystyä maahanmuuttajien kanssa tai ilmoittautua vapaaehtoiseksi esimerkiksi vastaanottokeskukseen. Yrittäjänä voit myös työllistää maahanmuuttajan ja näyttää näin esimerkkiä rasistisille työnantajille. Jos ystävystyt maahanmuuttajan kanssa, voit alkaa harrastaa tämän kanssa yhdessä jotakin, joka auttaa ulkomaalaista kotoutumaan. Tällaisia harrastuksia voivat olla esimerkiksi urheiluharrastukset tai vaikkapa nettipelaaminen. Esimerkiksi Casinohuone kampanjakoodi auttaa uusia pelaajia alkuun nettipelaamisen maailmassa. Myös jalkapallo, työväenopiston kerhot tai vaikka yhteinen kuntosaliharrastus saa maahanmuuttajan tuntemaan olonsa hyväksytyksi ja kotoisaksi. Kun olet itse maahanmuuttajan ystävä, muutkin suomalaiset ymmärtävät, että maahanmuuttajat ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.

Rasismia ei tarvitse hyväksyä
Suomen laki kieltää ihmisen syrjimisen rodun tai syntyperän takia. Rasismi on siis vastoin lakia, eikä sitä tarvitse hyväksyä missään muodossa. Räikeimmissä rasismitapauksissa rasisti saattaa syyllistyä kunnianloukkaukseen tai kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Esimerkiksi säännöllinen nettikirjoittelu, jossa toivotaan kaikkien muslimien karkottamista maasta, on rikos. Tällaisissa tapauksissa asiasta kannattaa vinkata suoraan poliisille. Vaikka tämä tuntuisi liioittelulta, on laki kuitenkin yksiselitteinen. Rasismia ei tarvitse hyväksyä eikä sille saa antaa periksi. Jokainen ihminen on samanarvoinen, oli hän sitten lähtöisin mistä tahansa tai ihonväriltään tummempi kuin kantasuomalaiset. On kuitenkin hyvä huomata, että esimerkiksi valtion maahanmuuttopolitiikkaa saa arvostella sananvapauden nojalla. Yksittäisiin ihmisiin tai kansanryhmiin arvostelu ei kuitenkaan saa ulottua. Valitettavasti rasistit näkevät maahanmuuttajat usein vain yhtenä ryhmänä, minkä vuoksi yksilöt unohtuvat. Olisikin hyvä, jos rasistit ja maahanmuuttajat kohtaisivat nykyistä helpommin. Näin ennakkoluulot saataisiin varmasti kitkettyä pois.